Hurmaava Burma!

Kevään 2017 reppureissumme kohteeksi valikoitui hurmaava Burma eli Myamar. Maassa kannattaa vierailla nyt, ennenkuin massaturismi sinne ennättää!

Lensimme Helsingistä Bangkokiin, josta seuraavana päivänä oli lento Mandalayhin. Motellimme sijaitsi melkoisen syrjäisellä alueella, jossa ei länsimaalaisia näkynyt juurikaan. Olimme paikallisten silmissä nähtävyys ja meitä tuijotettiin, kuvattiin, saimme hymyjä ja kädenhuiskutuksia ihmisiltä. Avolava-auton kyydissä pääsimme Mandalay Hillin nähtävyyksiä katselemaan.  Siellä oli mm. maailman suurin kirja Kuthodaw Payassa, sivuja on 729 kpl kaikki kiveen hakattuja ja jokaisella on oma katos.

Seuraavana aamuna starttasimme saman kuskin kyydillä katselemaan vanhoja kaupunkeja. Kävimme Amapurasssa U-Bein-bridgella, joka on maailman pisin tiikkisilta. Näimme Maha Ganayon Kyaungim luostarin nuorten munkkien tulon ruokailemaan pitkissä jonoissa. Inwaan menimme joen yli veneellä, matkan jatkuessa kiertoajelulla hevoskärryillä. Kävimme tiikistä tehdyssä luostarissa ja näimme kuninkaallisen palatsin rauniot. Inwassa oli paljon kuumempi kuin muualla. Illalla kävelimme markkinoille ja paikallisia, jopa poliisia huoletti, että minne olimme menossa ja olimmeko eksyneet…

Seuraava kohteemme oli Bagan, jonne olisimme halunneet jokilaivalla Irrawaddyjokea pitkin, mutta kuivan kauden lopulla ei joessa ole enää riittävästi vettä. Linja-autolla matkalla vierähti n.9h. Bagan on mielettömän upea! Vuokrasimme sähköskootterin ja ajelimme katselemassa temppeleitä, mutta myös syrjäisemmillä hiekkateillä sijaitsevia pieniä pagodia. Näkymät rakennusten yläosista olivat ällistyttävät! Silmänkantamattomiin näkyy temppeleitä ja pagodia, minne vain katsotkin! Baganissa sain myös kaksi perinteistä burmalaista hierontaa, jotka kumpikin oli ihan erilaisia!

Baganista siirryimme minivanilla vuoristojen poikki InleLakelle.  Matka oli pitkä 11h ja hikinen, vuoristotiet hurjia – auton moottoria, sekä jarruja jouduttiin välillä jäähdyttämään vesiletkuilla. Tietyömailla näkyi, miten tiet tehdään vielä käsipelillä. Sora lapioidaan koriin, jolla se kannetaan tielle. Kuuma piki valutetaan reikäpohjaisesta astiasta soran päälle. Jyrä toki oli ihan koneversio. Kulkupelejä teillä näkyy härkävankkureista hevoskärryihin, moottoripyöristä autoihin. Liikenne on oikeanpuoleinen, mutta osassa autoja ratti on kuitenkin oikealla puolella…

Inle Laken suosituin nähtävyys on itse järvi. Kalastajat seisovat veneensä perässä, airo kainalossa sillä jalalla meloen. Kävimme markkinoilla, luostarissa ja temppelissä. Kylässä on taloja tolppien nokassa, ja taloissa erilaisia käsityöläisiä, seurasimme mm. sikarien, hopeakorujen, erilaisten kudonnaisten valmistusta. Erikoisuutena kutomassa on myös ns.pitkäkaulaisia naisia Kayan-heimosta. Heidän kaulassaan olevat renkaat ovat pronssista ja hyvin painavia. Yövyimme Nyaungshwen kylässä, jossa oli illalla aina pienet markkinat ruokatoreineen. Kävimme myös testaamassa paikalliset kuumat lähteet, jotka olivat nimensä mukaiset!

Seuraavaksi lensimme potkurikoneella NgapaliBeachille, jossa bungalowimme oli rannan tuntumassa. Jos kaipaa rentoa ja rauhallista rantaelämää-täältä sen löytää! Juuri muuta nähtävää ei tämä paikka tarjoa.

Kolmen päivän relaamisen jälkeen lensimme Yangkoniin, jossa alkoivat päivää kestävät burmalaisen uuden vuoden juhlat.  Thinguan-juhlassa alunperin pestiin buddhapatsaat vedellä. Sittemmin alettiin kaataa vettä ihmistenkin päälle tarkoituksena pestä menneen vuoden synnit pois ja antaa siunaus. Tänä päivänä on homma lähtenyt lapasesta ja juhla on koko kansan riemua vauvasta vaariin. Kastut takuuvarmasti! Katujen ja teitten laidoille rakennetaan lavoja, joihin viritetään vesiletkuja. Ihmiset ajelevat avolavojen lavoilla seisten lavan eteen ja saavat vettä päällensä. Usein autoissa ja lavoilla soi musiikki ja ihmiset tanssivat samalla kun  saavat kasteen! Kaduilla on konsertteja, vesiletkuilla kastellaan yleisöä. Ihmisillä on mukanaan vesipyssyjä ja muita kasteluvälineitä ja katujen varsilla tynnyreitä, joista sai tankattua aseensa. Homma oli varsin hauskaa ja paikallisten mielestä meidän osallistumisemme oli hupaisaa! Kasteluhomma loppui aina auringonlaskuun ja se oli hyväntahtoista toimintaa.

Lensimme takaisin Bangkokiin, josta emme illalla enää päässeet saarille jatkamaan matkaa. Yövyimme Khaosan Roadilla, jossa näimme Songranin  viettoa Thaimaassa, tosin siellä riehuivat känniset nuoret farangit ja touhu oli ihan toisenlaista verrattuna naapurimaahan. Aamulla jatkoimme autolla ja lautalla Koh Koodin saarelle, jossa vietimme loman viimeiset päivät rentoutuen.

Myanmarista jäi kaikkiaan valtavan hyvä kuva, maa on vielä todella aito, eikä turistihässäkkää näy missään. Toki, jos et ole aiemmin Aasiassa reppureissannut, kannattaa aloittaa jostain muusta maasta…

Posted by Hoitola Susan on Freitag, 7. April 2017

 

Onnellisuudesta

ONNELLISUUS

Kiitollinen ihminen on onnellinen, näin sanotaan ja tutkimuksetkin sen vahvistavat.

Miten voi lisätä kiitollisuutta ja onnellisuutta elämässään?

Olen lapsesta saakka ajatellut, että ihminen on oman onnensa seppä. Kaikille asioille ei mitään mahda, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Osalle asioista taas voi paljonkin. Jos et viihdy siinä missä olet, lähde kohti uutta!

Olen tehnyt elämässäni monia hyppyjä tuntemattomaan, ja aina, lopulta, ne ovat olleet hyviä siirtoja matkalla parempaan. Rohkeutta se vaatii, koska tuttu helvetti on tuttu, uudesta ei tiedä mitään.

Kiitollisutta on olla onnellinen pienistä asioista, arkisista jutuista, joita kohtaat joka päivä.

Niistä voi opetella nauttimaan ja se on vain asennekysymys.

Olen lähtenyt huonosta parisuhteesta, kun tajusin, etten voi pelastaa kuin itseni. Olen lähtenyt vakituisesta työstä, koska se tappoi minua pikkuhiljaa – en saanut siitä mitään, muuta kuin palkan. Olen muuttanut uudelle paikkakunnalle, koska halusin aloittaa alusta. Olen ottanut riskejä toteuttaakseni haaveitani-huomatakseni, ettei se toiminutkaan. Ja palannut lähtöpisteeseen. Olen tehnyt hyviä asioita ja huonoja asioita. Paljon virheitä ja toivottavasti oppinut niistä. Olen polttanut itseni loppuun- ja palannut sieltä rotkosta. Töitä olen tehnyt paljon aina, pääosin nauttien siitä kaikesta. Työllä olen myös melkein saanut itseni hengiltä. Kaikella on puolensa ja kohtuus ei ole minun tapani elää ; )

Mutta olen elänyt ja tehnyt asioille jotain. Paljon on vielä opeteltavaa, mutta nautin tästä elämänpituisesta matkasta!

Ohjeita onnellisuuteen, oman elämäni opettamia, joita opettelen vielä itsekin:

  1. Lopeta valittaminen, jos keskityt huonoihin asioihin, ne lisääntyvät. Keskity hyviin – ja nekin lisääntyvät! Vältä valittajien, negatiivisten ja pahan puhujien seuraa.
  2. Opettele nauttimaan pienistä asioista, pysähdy kuuntelemaan linnunlaulua, tuntemaan auringonlämpö tai sadepisarat poskillasi. Tunne kahvikupin lämpö käsissäsi, kahvin tuoksu ja maku…yksinkertaista arjen mindfullnessia! Nauti elämästä ja hämmästele ympäristöäsi kuin lapsi.
  3. Tilaa elämääsi hyviä asioita niin ne tapahtuvat. Et ehkä saa lottovoittoa, mutta tekisikö se sinut onnelliseksi? Oikeasti? Raha ei ole onnen avain, vaikka se asioita helpottaakin.
  4. Tee asioita, joista pidät. Jos mahdollista, tee työtä, josta tykkäät, työtä jolla on merkitys!
  1. Uskalla nauttia ja olla onnellinen! Jos menestyt jossain, nauti siitäkin!
  1. Irrottaudu pakoista. Onko pakko siivota tiettynä päivänä, jos se ei tunnu hyvältä? Muuta siivouspäivä sopivammaksi, tai siivoa vähän joka päivä. Yksinkertaista asioita.
  1. Tee uusia asioita ja käy epämukavuusalueellasi- siellä tapahtuu ihmeitä! Voit oppia uusia taitoja, uusia puolia itsestäsi ja saada uusia iloja elämääsi.
  1. Lakkaa murehtimasta! Etukäteen ja takakäteen murehtiminen ei auta mitään. Saat vain turhaa taakkaa kannettavaksesi. Asioita tapahtuu ja jää tapahtumatta vaikka et miettisi niitä pätkääkään. Ja aina, asiolla on taipumus järjestyä!
  1. Matkusta! Jonnekin, vaihda maisemaa, se avaa silmiäsi ja pääset irti arjesta. Kauas ei tarvitse mennä, riittää kun siirry kotinurkiltasi ja katsot maailmaa uusin silmin.
  1. Anna aikaa tärkeille, eläville ihmisille nyt. Perheelle ja ystäville, vie kukkia, anna kosketusta ja kuuntele. Ole läsnä heille. Kerro, että he ovat tärkeitä, kukaan ei lue ajatuksiamme.
  2. Opettele pois kiireen ajatuksesta, ole läsnä tässä ja nyt. Hylkää välillä kännykkä ja tietokone, tarvittaessa vetäydy mökille tai vain itseesi, ettet hukkaa itseäsi.
  1. Ole terveesti itsekäs, ota oma tilasi, äläkä anna muiden määrätä elämääsi. Mutta älä ole itsekäs huonolla tavalla. Yhteisöllisyys on sitä, mitä ihminen kaipaa tässä ajassa. On hyvä kuulua johonkin joukkoon, olla osa jotain suurempaa.
  2. Opiskele uutta! Mene lyhytkursseille, jotka sinua kiinnostavat, tai aloita uusi harrastus! Ole avoin uusille asioille. Tee hyvää muille, se palkitsee.
  3. Käy äärirajoilla, uskaltamisesi tai fyysisen jaksamisesi kanssa, et tiedä mihin pystyt, jos et ole nähnyt koko kapasiteettiasi. Se antaa voimaa, tiedät, että sinussa on enemmän kuin uskoitkaan! Henkisen jaksamisen koettelemusten kanssa olisin varovainen, se voi olla tuhoisampaa, ja ne haasteet tulevat usein tilaamatta…

Toisten auttaminen monesti antaa minulle paljon. Uskon siihen, että hyvä kiertää, ja hyviä asioita tapahtuu hyville ihmisille. Ollaan enkeleitä toisillemme- ainakin joka päivä, pieni hetki!

Susanna

Opintomatka Balille

Osallistuimme Vesan kanssa Perinteisen Balilaisen hieronnan kurssille Jamu Spa-koulussa, joka sijaitseen Balilla, Nusa Duassa. Kurssi kesti 5 päivää, joka päivä opiskelimme 9-16, niin teoriaa kuin käytäntöäkin. Kurssikavereinamme oli kaksi filippiiniläistä, mutta Japanissa asuvaa naista.

Balilla on vahva hoitoperinne niin hieronnasta kuin yrttilääkinnästäkin. Hieronta on ottanut vaikutteita aikojen saatossa muualta ja on nykyään enemmän spa-hoitotyyppinen.

Hoito aloitetaan jalkakylvyllä, kuorinnalla ja kovettumien raspauksella. Itse hieronta tehdään aromaattisilla öljyillä pitkin sivelyin, mutta myös napakoilla painalluksilla. Hoito päättyy istuma-asennossa tehtävään hartiakäsittelyyn, sekä virkistävään kukkaisvedellä pirskotteluun.

Aamuisin saimme koululta kouluasut: t-paidan ja sarongin-myös Vesa sai totutella hameeseen! Opetustilat ja opettaja olivat erinomaiset! Oli kiva kuulla, miten samalla tavalla täällä toisella puolella maapalloa ajatellaan ja opetetaan wellness-hoidoista. Balilainen hieronta tehdään aina paljasjaloin-nyt ymmärrän, miksi en voi tehdä hoitoja kengät jalassa! 

Teimme runsaasti käytännön harjoituksia ja hoitoja toisillemme. Tekniikoitten oppiminen oli mielestäni aika helppoa, niiden järjestys taas oli vaikeampi muistaa! 

Yhtenä aamuna koulun johtaja vei meidät rannalle joogaamaan klo 6, olihan ihana auringonnousu! Kundaliinijoogaa en ollut aiemmin kokeillutkaan ja se kyllä vakuutti!

Päivisin saimme ruuan koulun keittiöstä, ja ruokailimme koko koulun henkilökunnan ja kaikkien oppilaitten kanssa ihanalla terassilla! Asuime paikallisessa talossa Peterin ja Endah:in vieraina heidän kattoterassillaan olevassa huoneessa. Aamupala tehtiin heidän keittiössään ja kävelymatkaa koululle oli vain 5 minuuttia. Iltaisin koulun jälkeen oli noin 3 tuntia valoista aikaa jonka käytimme tutustumalla lähialueisiin. Bali ei vastannut ennakkokäsitystäni paratiisista, vaikkakin näimme vain Balin eteläosaa. Kaunistakin siellä toki oli!

Viimeisenä koulupäivänä suoritin kirjallisen kokeen, sekä käytännön kokeen, jossa piti tehdä koko hoito katsomatta ohjeita. Olihan se jännittävää! Mutta well done-sanoi opettajamme Rose- läpi meni! Todistukset jaettiin rannalla pienellä piknikillä koko koulun porukan kanssa.

Kurssiviikon jälkeen suuntasimme Gilin saarille relaamaan. Ihanaa kun voi näin yhdistää työn, opiskelun ja loman!

www.jamuspaschool.com

Hemmotteluhoidoista

WELLNESS-HOIDOT

Balilla opiskellessani sain oikean ahaa-elämyksen- opettajamme Rose puhui samoista asioista, joita olin opettanut jo vuosia pitämilläni hemmotteluhoitokursseilla! Oma työpäiväni koostuu pääosin perushieronnoista, mutta niissäkin johtoajatuksena on samantapaiset asiat kuin hemmotteluhoidoissakin.

Asiakas ostaa fiiliksellä, ja palaa takaisin sen fiiliksen takia.

Miten luodaan hemmotteleva ympäristö ja hoito?

1. Valaistus

Ei kirkkaita, suoria valoja, esim. loisteputket saavat mieleeni leikkaussalin. Rentoudu siinä sitten kun kirkas valo häikäisee silmiä... Hieronnassakaan emme tarvi kirkasta valoa!

Kynttilänvalo ja lempeämmät epäsuorat valot tekevät tunnelmasta rentouttavan ja pehmeän. Käytämme siis niitä-

2. Musiikki ja äänimaailma

Taustalla soiva rentouttava musiikki vie mielen matkalle kauas arjesta. Samalla se peittää taustaääniä, esim. puhelimet, toiset ihmiset, autot... Musiikin soidessa on helpompi olla puhumatta mitään, hiljaisuus voi tuntua monista vaivaannuttavalta.

3. Lämpötila

Hoitohuoneessa tulee olla riittävän lämmin, asiakkaan ollessa vähissä vaatteissa tulee vilu herkemmin, hoitaja saa luvan pärjätä lämpimässä... Asiakas peitellään hyvin, lisänä käytän usein sähköpeittoa hoitopöydällä, se lämpiää helposti ja mukavasti. On myös erittäin edullinen hankinta asiakastyytyväisyyteen!

4. Tuoksut

Eteeriset öljyt, tuoksukynttilät, suitsukkeet...miltä sinun hoitohuoneessasi tuoksuu? Liian voimakkaat tuoksut saattavat ärsyttää, sopivan miedot taas rentouttavat ja antavat ylellistä vaikutelmaa!

5. Kankaat

En koskaan käytä hemmotteluhoidoissa, enkä kokohieronnassa, kovaa plinttipaperia. Se kahisee, on kova ja karhea, menee helposti myttyyn asiakkaan kääntyessä. Osta halpoja valkoisia aluslakanoita ja tee viilto kasvoaukon kohdalle, saat ylellisemmän ja helpon suojan hoitopöydälle! Myös peittona käytän pussilakanaa ja sen päällä fleecevilttiä. Kankaista puuvillaiset ovat hyviä lakanoita, kestävät hyvin pesua. Mikrokankaiset ja muut keinokuituiset ovat helposti liukkaita ja sähköisiä.

6. Sisustus

Värit ja materiaalit, sekä yksityiskohdat antavat mielikuvia. Valkoiset seinät "raadon" kuvilla eivät välttämättä tuo parasta rentoutumisen viestiä. Siisteys on tietenkin itsestään selvää. Lempeillä väreillä, harkitulla sisustustyylillä voit erottua joukosta. Mieti toki millaista asiakaskuntaa tavoittelet! Kasvoaukon alle, lattialle, voit laittaa kauniin asetelman kukista, kivistä, simpukoista... Käy myös makuulle omalle hoitopöydällesi ja katso, mitä asiakas näkee selinmakuulla: ilmastointiputkia, hämähäkinverkkoja, kaunista kangasta vai mitä?

7. Muuta

Öljy on hyvä lämmittää esim tuttipullonlämmittimellä tai vesihauteessa-heti ihanampi kokemus iholla! Kaikki tarvikkeet käsillä, ei kolisevia, rapisevia tavaroita.

Hoitojen aikana emme vastaa puhelimeen- se aika on omistettu asiakkaalle!

Kerro hoidon alussa, miten paljon riisutaan vaatteita, miten päin pöydälle mennään ja miten hoito etenee. Näin asiakas tietää, mitä tapahtuu ja pystyy nauttimaan hoidosta täysillä! Hemmotteluhoidoissa ei ole tapana puhua mitään-asiakas saa keskittyä kuuntelemaan kehoaan ja hoitoa. Sano kuitenkin, että on hyvä sanoa, jos joku on vialla: asento, otteitten kovuus/pehmeys tms. Monelle on tärkeä kuulla, että saa olla hiljaa... asiakkaan ei tarvitse "viihdyttää" hoitajaa.

Keskity, hengitä, rauhoitu. Asiakas tuntee kiireesi, vaikka et sitä tarkoittaisi...

Ensimmäistä kertaa hierojalle?

Monesti meiltä kysytään tästä aiheesta, olen kerännyt tähän yleisimpiä kysymyksiä aiheesta- ja niihin vastaukset. Jos joku asia jää askarruttamaan, laitahan lisäkysymyksiä meille!

  1. Millaisen ajan varaan, kun on erimittaisia hierontoja tarjolla? Varattava aika riippuu siitä, miten laajasti kehoasi hierotaan. 30 minuuttia riittää niska-hartia-alueen hierontaan, tunnissa ehtii hieroa puolikroppaa, eli vyötäröstä ylös- tai alaspäin. Kokohieronta vie 1,5-2 tuntia.
  2. Miten varaudun hierontaan? Hyvä olisi ottaa korut pois jo hierontaan tullessa, mukavat vaatteet ovat helpoimmat. Kerro vaivoistasi ja toiveistasi. Varaa sopiva maksuväline mukaan, useimmille käy kortti, mutta joillekin vain käteinen. Ole paikalla hiukan ennen varattua aikaasi, n.10minuuttia aiemmin riittää. Puhelin on hyvä laittaa äänettömälle, pystyt rentoutumaan paremmin.
  3. Miten paljon riisutaan? Hieroja kertoo, paljonko vaatteita otetaan pois. Jos hierotaan jalat, riisutaan pitkät housut pois, jos yläkroppa niin paidat pois. Hieroja avaa ja sulkee rintaliivit, niitä ei tarvi riisua. Urheilutopit on hyvä ottaa pois, että saa hierottua lapojen välin.
  4. Katsooko hieroja arvostellen vartaloani, kilojani tms.? Koulutettu hieroja on lihashuollon ammattilainen, hän keskittyy hoitamaan lihaksiasi, eikä arvostele kehoasi. Olet tervetullut sellaisena kuin olet, me näemme päivittäin useita erilaisia ihmisiä vähissäkin vaatteissa, emme arvostele.
  5. Voiko nainen mennä mieshierojalle tai mies naishierojalle? Tottakai voi! Ks. edellinen vastaus. Joskus pidetään miehiä kovakouraisempina, mutta kokemukseni mukaan tämä ei pidä paikkaansa.
  6. Jos hieronta on liian kovaa tai kevyttä, voiko sanoa? Ehdottomasti pitääkin sanoa, emme ole ajatuksenlukijoita, mutta meillä on korvat! Hierojan pitääkin kuunnella ja kysellä sopivasta voimakkuudesta- ja muutta sitä toiveitten mukaan. Niin sanottu makea kipu on monen mielestä parasta.
  7. Onko hieroja vaitiolovelvollinen? On, koulutettu hieroja on terveydenhuollon ammatti-ihminen ja vaitiolovelvollisuus koskee meitä. Voit siis puhua asioistasi luottamuksella, jos on tarve.
  8. Onko hierojalla pakko puhua? Ei missään nimessä. Jos haluat rentoutua hiljentyen, voit mainita siitä. Toki hierojan tulisi aistia tämä asiakkaasta myös. Asiakkaan ei tarvitse ”viihdyttää” hierojaa jutuillaan- eikä toisin päin. Toki mielellämme juttelemme- joillekin se on jo osa hoitoa!
  9. Miten toimin, jos unohdan varatun aikani tai myöhästyn? Peruuta tai vaihda varattu aikasi, heti esteen ilmestyessä, näin voimme antaa ajan jollekin muulle. Jos olet unohtanut aikasi, etkä siihen enää ehdi, veloitamme 25e/h, koska nämä ovat meille yrittäjille palkattomia tunteja. Jos tulet myöhässä, saat hierontaa sen ajan kun varattua aikaasi on jäljellä. Useimmiten seuraava asiakas on heti sinun jälkeesi, eikä aikaa voi venyttää.
  10. Miten hieronnan jälkeen toimitaan? Hoidon jälkeen on hyvä juoda vettä reilusti, sekä antaa kehon levätä. Urheilusuoritukset ja työponnistukset olisi hyvä jättää samalta päivältä. Saunoa saa, jos ei kehossasi ole tulehduksia. Uuden ajan varaaminen tarvittaessa on hyvä muistaa hetimiten. Hierojasi on saattanut antaa sinulle kotiin venyttely- tai muita itsehoito-ohjeita, muistathan tehdä ne.
  11. Milloin ei saa tulla hierontaan? Jos olet sairas (tarttuvat taudit, flunssa jne.), jos olet loukannut itsesi pahasti, on hyvä tarkistaa ettei ole murtumia tms. Syöpää sairastavien on saatava lupa hierontaan hoitavalta lääkäriltä. Tämä kaikki on vain sinun turvallisuutesi takia.
  12. Voiko raskaana olevaa hieroa? Voi, mutta on hyvä mainita raskaudesta, näin tiedetään välttää tiettyjen heijastealueiden käsittelyä. Vatsan kasvaessa myös hieronta-asento muutetaan kylkimakuulle tai istuma-asentoon.

Toivottavasti tästä oli apua! Lisäkysymyksiä voi laittaa susanna@hoitolasusan.com

Tervetuloa hoitojen maailmaan!

Tämä on yritykseni, Hoitola Susan:in blogisivusto.

http://www.hoitolasusan.com löytyy Hoitolan kotisivut, ja hoitola sijaitsee Ylivieskassa!

Blogiin kirjoittelemme asioita hoidoista, itsehoidosta ja matkailusta. Olen Susanna koulutettu hieroja, mutta työni ohella opetan erilaisia wellnesshoitoja. Hoitolassa työskentelee vuokratuoleilla noin kymmenen hoitajaa. Kerrohan, mitkä aiheet sinua kiinnostaisivat?